Lantionpohjan fysioterapia

Lantionpohjan fysioterapia ja sen tavoitteena on hoitaa ja ennaltaehkäistä erilaisia lantionpohjan lihaksiston toimintahäiriöitä, kuten ulostamiseen ja virtsaamiseen liittyviä ongelmia, gynekologisten elimien laskeumia sekä kiputiloja. (Riskitekijöinä lantionpohjan ongelmien ilmaantumisessa on todettu olevan toistuvat raskaudet, synnytykset sekä ikääntymiseen liittyvät muutokset. Myös ylipaino ja voimakasta ponnistelua vaativat liikuntalajit altistavat häiriöille. Lisäksi häiriöitä voi ilmaantua neurologisten sairauksien yhteydessä.)

Lantionpohjan fysioterapialla voidaan vaikuttaa olemassa oleviin ongelmiin tai ennaltaehkäistä oireiden syntymistä. Fysioterapiasta hyötyvät niin naiset kuin miehetkin, eikä ikä ole esteenä harjoittelulle. Lantionpohjan fysioterapian tarpeen arvioi usein lääkäri. Nopeimmin tuloksia saavutetaan, kun asiakas ohjataan asianmukaiseen hoitoon ajoissa.

Tiloissamme tai asiakkaan kotona tapahtuva ohjattu harjoittelu perustuu yksilölliseen suunnitelmaan ja asiakkaan tavoitteisiin. Harjoittelussa voidaan hyödyntää lantionpohjan lihastestaukseen soveltuvaa EMG- mittaria (biofeedback), Pilates-tyyppistä harjoittelua, sähköstimulaatiota tai erilaisia rentoutumis- ja hengitysharjoituksia. Lisäksi asiakas saa informaatiota oman terveytensä edistämiseksi ja harjoitusohjelman itsenäisen harjoittelun tueksi.

Paraisten Fysiopalvelussa Johanna Söderholm on erikoistunut lantiopohjan fysioterapiaan.

Tutustu alla myös lantionpohjan toiminnalliseen harjoiteluun.

Lantionpohjan toiminnallinen harjoittelu